Ravintola Kappeli ja Hotelli- ja ravintolamuseo juhlivat yhdessä ravintolarakkautta!

Hotelli- ja ravintolamuseon näyttely Rakkauden tiloja – Nautinnon nälkä kertoo suomalaisten rakkaudesta ravintolassa viimeisen sadan vuoden aikana, oli sitten kyse rakkaudesta toiseen ihmiseen, ruokaan tai vaikkapa juomaan. Ravintolasta etsitään nautintoa, jonka nälkä voi johtaa iloon, intohimoon tai pettymykseen. Näyttely toteutetaan yhdessä 150-vuotisjuhliaan viettävän Ravintola Kappelin kanssa. Näyttely juhlistaa myös satavuotiasta Suomea ja se avautuu ystävänpäivänä 14.2.2017.

Näyttelyn yhteistyökumppani Ravintola Kappeli viettää tänä vuonna 150-vuotisjuhliaan. Kappelilla on lukuisia tarinoita kerrottavana pitkän historiansa ajalta: Politiikkaa, intohimoja, taiteita, tunteita, kulinaarisia kokemuksia, valtiovieraita ja luonnollisesti myös rakkaustarinoita. Juhlavuoden viettoon on haettu inspiraatiota ravintolan pitkästä ja vaiherikkaasta historiasta.

Yhteistyöhön liittyy myös Nautinnon nälkä -novellikokoelma, johon on koottu herkullinen kattaus ruokaan ja ravintoloihin liittyviä tuoreita tarinoita. Kirjassa kerrotaan muun muassa se, millainen rakkaustarina Kappelissa alkoi kieltolain aikaan. Kirjallisen keittiönsä avaavat Virpi Hämeen-Anttila, Erkka Mykkänen, Miki Liukkonen, Leena Parkkinen, Juha-Pekka Koskinen, Johanna Sinisalo, Hannu Väisänen ja Tuija Välipakka. Teoksen ovat toimittaneet Jaakko Hämeen-Anttila ja Venla Rossi. Kokoelma on ostettavissa Hotelli- ja ravintolamuseosta.

Nautinnon nälkä -näyttelyn ajan S-etukortilla aikuisten sisäänpääsy 5 €. (Norm. 8 €).

Lisätietoja:

Museonjohtaja Anni Pelkonen, puh. 044 747 4107, anni.pelkonen@hotellijaravintolamuseo.fi
Ravintolajohtaja Santeri Uusitalo, santeri.uusitalo@sok.fi, www.kappeli.fi