Apuraha Suomen kulttuurirahastolta

Hotelli- ja ravintolamuseo sai Suomen kulttuurirahastolta 19 000 € suuruisen apurahan Rakkauden tiloja -näyttelyn järjestämiseen.

Hotelli- ja ravintolamuseo juhlistaa vuonna 2017 sata vuotiasta Suomea avaamalla Rakkauden tiloja-näyttelyn, joka on osa laajempaa rakkausteemaista Vantaan kaupunginmuseon ja Teatterimuseon kanssa toteutettavaa yhteistyöprojektia. Hotelli- ja ravintolamuseon näyttelyssä juhlitaan suomalaista rakkautta ja suomalaisia rakkaustarinoita eri ilmenemismuodoissaan ravintolakontekstissa. Yhtenä painopisteenä näyttelyssä on queer-näkökulma, josta tarkastellaan sekä asiakkaita että työntekijöitä. Tavoitteena on, että hankkeessa syntyy käytäntöjä, joiden pohjalta queer-näkökulma voidaan tuoda pysyvämmäksi osaksi Hotelli- ja ravintolamuseossa tehtävää tutkimusta. Tuloksia ja uusia käytäntöjä on mahdollista hyödyntää myös muissa museoissa.

Suomen kulttuurirahasto jakoi apurahat perjantaina 27.2.2015.