Vuoden 2015 karismaattisin pipari on valittu

PIPARIBATTLE2015-kilpailu on päättynyt. Kilpailussa etsittiin joulunajan söpöintä, hellyttävintä ja karismaattisinta piparia. Kilpailuun osallistuttiin ottamalla valokuva itse koristellusta piparista ja lataamalla se merkinnällä #piparibattle2015 Instagram-kuvapalveluun.

Kilpailuun lähetettiin 160 kuvaa erilaisista koristelluista pipareista.

Voittajaksi julistettiin eniten tykkäyksiä saanut piparkakku, jonka oli koristellut kiiakaroliiina_. Ääniä hänen piparkakullaan oli peräti 374 kappaletta. Voittaja saa palkinnoksi Musekortin eli pääsylipun 200 museoon Suomessa. Lisäksi viidelle osallistujalle arvottiin Kaapelin Joulu lahjakortit ja kaikki viisi muuta yli 50 ääntä saaneet kilpailutyöt palkittiin pienellä yllätyspalkinnolla. Voittajille on ilmoitettu.

Kuvat ovat katsottavana edelleen Instagramissa ja tykättävänä vaikka äänestys on päättynyt.

Voittaja:

battle2015voittaja

Kilpailun järjesti Hotelli- ja ravintolamuseo yhteistyössä Kaapelin Joulu -tapahtuman ja Dr. Oetkerin kanssa. Kilpailu järjestettiin nyt neljättä kertaa.