Uusi radiodokumenttisarja suomalaisesta ruokakulttuurista

Hotelli- ja ravintolamuseon tuottaja Antti Tuomola on tehnyt yhdessä museon tutkijoiden Tiina Kiiskisen ja Anna-Elina Hintikan kanssa kahdeksanosaisen radiodokumenttisarjan Suomen eväät Yle Puheelle. Ohjelmassa käydään läpi suomalaisille tärkeitä ruokia ja juomia viimeisen sadan vuoden ajalta: omat jaksonsa ovat saaneet esimerkiksi olut, maksalaatikko, lenkkimakkara, kahvi ja silakka.

Suomen eväät kertoo yhden puolituntisen jakson aikana yhden tuotteen tarinan sen alkuhämäristä nykyaikaan ja välillä myös tulevaisuuteen asti. Painopiste on tietysti Suomessa ja itsenäisen Suomen historiassa, mutta myös kansainvälisiä ja esihistoriallisia ulottuvuuksia käsitellään.

Jaksot ovat ilmaiseksi kuunneltavissa Yle Areenasta, minkä lisäksi niitä voi kuulla Yle Puheen taajuudella!