Ravintolatyö ja sukupuoli

Teksti: Marianna Keisalo
Kuva: Mirella Penttilä

Ravintolatyö ja sukupuoli

Nainen pärjää, kun kasvattaa munat: kuinka kunnioitus ansaitaan ravintola-alalla

Hotelli- ja ravintolamuseossa järjestettiin 7.10. paneelikeskustelu Drugs, sex, and restaurant work: Ravintolatyön tulevaisuus. Keskustelussa oli mukana useita pitkän linjan ammattilaisia, niin koulutus-, ravintola- kuin ammattiliittokentältäkin. Keskustelua käytiin monista eri aiheista, kuten koulutuksesta, häirinnästä ja työssä tapahtuneista muutoksista. Asia, joka kiinnitti huomioni ja jota haluan tässä tekstissä syventää, oli suhtautuminen sukupuoleen. Onko ravintola-ala miesten valtakuntaa? Ennen keskustelua takahuoneessa jutustellessamme ja sitten keskustelussa uudelleen kuultiin lause, ”nainen pärjää, kun hän kasvattaa munat”. Tämä sanontatapa tarjoaa kiinnostavan lähtökohdan kysyä, miten sukupuoli liittyy ajatuksiin vallasta.

Keskustelussa nousi esiin naisten kokema vähättely tai epäusko heidän kykyihinsä. Samanlaista asennetta kuvattiin myös suhteessa maahanmuuttajataustaisiin ravintolatyöntekijöihin. Naiseksi tai maahanmuuttajaksi oletetulta kysytään helpommin, ”missä sun esimies on?” Samalla keskustelussa nousi esiin se, että kunnioitus ansaitaan osoittamalla oma taito käytännössä. Jäin kuitenkin miettimään, että vaikka kunnioitus voidaan ansaita, onko suomalaisessa ravintolamaailmassa (valkoinen? hetero?) mies kuitenkin se, joka nauttii lähtökohtaisesti kunnioitusta, kun taas tästä oletusarvosta poikkeavien on erikseen osoitettava vahvuutensa ja ansaittava kunnioitus?

Ja sisältyykö vaatimukseen ”kasvattaa munat” oletus siitä, että ravintolamaailmassa arvostetut ominaisuudet mielletään maskuliinisiksi? Ajatus, että nainen pärjää tulemalla enemmän miehen kaltaiseksi on tuttu monestakin eri kontekstista, sammoin kuin kielikuvat, joissa voima ja valta kiteytyvät kiveksiin tai penikseen. Pohdin tekstissä yhteiskunnallista vallanjakoa, yksilöllisen ja kulttuurisen tason suhdetta ja valtaan ja sukupuoleen liittyviä kielikuvia.

Yksityinen ja julkinen: ruoka, valta ja hoiva

Länsimaisessa, modernissa ja teollistuneessa kulttuurissa on tehty jako yksityisen ja julkisen sfäärin välillä. Jako on historiallinen ja kontekstin mukaan vaihteleva, esimerkiksi agraariyhteisössä se määrittyy toisin kuin kaupungissa ja sosiaalisen median myötä jako on saanut taas uusia merkityksiä. Yksityisen ja julkisen välinen jako on kuitenkin tärkeä, kun tarkastellaan vallan ja sukupuolen suhdetta. Yleistäen voidaan sanoa, että julkisen sfäärin valta on perinteisesti ollut miehillä, ja naiset ovat toimineet yksityisellä alueella, johon perhe kuuluu.

Sukupuolten väliseen tasa-arvoon liittyen on käyty keskustelua siitä, miten mahdollisuudet ja vastuu jakautuvat sekä yksityisellä että julkisella puolella. Suomessa on ollut melko tavallista, että naiset käyvät työssä kodin ulkopuolella, mutta naisten mahdollisuudet kouluttautua ja saavuttaa valta-asemia ovat kuitenkin laahanneet miesten perässä. Tätä on perusteltu eri tavoin niin sukupuolten sisäsyntyisten ominaisuuksien kuin henkilökohtaisten halujen ja valintojen kautta. On kuitenkin huomioitava, että naisten mahdollisuuksien kasvaessa heidän määränsä eri aloilla ja myös johtavissa asemissa on kasvanut. Tämä viittaisi siihen, että mikään muuttumaton tekijä ei estä naisia toimimasta näissä paikoissa. Olemme kuitenkin tottuneita yhdistämään – varsinkin aikuisiin kohdistuvan – auktoriteetin miehiin. Myös kuva luovasta nerosta on perinteisesti miehinen.

Kodissa ruoanlaitto on ollut hoivaa ja naisten tehtävä, kun taas ruoanlaitto ravintolassa asettuu julkiselle alueelle ja saa erilaisia arvoja. Onko työ ravintolan keittiössä miehistä siksi, että se kuuluu julkiselle sfäärille? Vai onko ravintola-alalla korostettava miehisyyttä, koska ruoanlaitto yhdistyy naisiin, kotiin ja hoivaan?

Yksilö ja yhteisö

Maailmankuva rakentuu usein niin, että tiettyä asiaa pidetään itsestään selvänä ja normaalina, kun taas siitä eroavat nähdään poikkeuksena. Normaali ja poikkeus määrittyvät tilanteen mukaan. Esimerkiksi mies lapsen kanssa hiekkalaatikolla saattaa olla poikkeus, samoin kuin nainen komiikkaklubin lavalla, pörssiyhtiön johtajana tai huippukokkina.

Paneelikeskustelussa tuli kuva, että ravintolakontekstissa mies on neutraali, joka ei herätä itsessään erityisiä mielleyhtymiä. Kun ihminen onkin nainen tai maahanmuuttaja, nämä ominaisuudet pannaan merkille ja ne voivat herättää kysymyksiä, epäilyksiä tai ennakkoluuloja. Jos näemme jonkun ryhmän edustajana, liitämme häneen ryhmään liittämiämme yleistyksiä. Jos taas henkilö on maailmankuvamme mukaisessa paikassa, ryhmä on ikään kuin näkymätön; nainen hiekkalaatikolla tai mies valta-asemassa ei herätä huomiota edustamansa ryhmän takia vaan yksilöllisten ominaisuuksiensa kautta. Kanssakäymisen kautta ihminen näyttäytyy yksilönä, joka voi saavuttaa tai menettää arvostuksen muiden silmissä, mutta kulttuuriset käsitykset siitä, kuka kuuluu minnekin, asettavat erilaisille ihmisille erilaiset lähtötilanteet, joissa heitä arvioidaan. Onko tilanne se, että lähtökohtaisesti ravintola-alalla mies nauttii kunnioitusta, mutta voi menettää sen, kun taas naisen on osoitettava ansaitsevansa kunnioitus?

Kulttuurinen ja yksilöllinen taso vaikuttavat toisiinsa, mutta sosiaalinen elämä on kuitenkin aina monisyisempää kuin sitä kuvaavat yleistykset ja analyysit. Yksilötasolla sosiaaliset taidot ja sattuma vaikuttavat siihen, miten tietyt miehet ja naiset kokevat asemansa. Laajemmat kulttuuriset rakenteet myös elävät ja muuttuvat kanssakäymisen kautta. Puhe, kieli ja tavat kuvata asioita tarjoavat yhden näkökulman sekä toimintaan että kulttuurisiin käsityksiin.

Sukupuolitetut kielikuvat ja teräksiset munasarjat

Usein arvostettuja voimaan ja valtaan liittyviä ominaisuuksia kuvataan miehisillä sanoilla ja naisiin liittyvät – kuten ”akkamainen” – ovat pikemminkin negatiivisia. Vallan tai voiman miehisiin sukupuolielimiin yhdistäviä sanontoja on useita. ”Kasvata munat”, ”hänessä on munaa” ja niin edelleen. Joskus harvemmin törmää vastaaviin sanontoihin, joissa kivekset on korvattu munasarjoilla. Kiinnostavalla tavalla näissä ”kasvata munat” sanonnoissa sukupuolitetut ominaisuudet irrotetaan ihmisistä. Nainen voi siis kuvaannollisesti kasvattaa munat, tai naisessa voi olla munaa ilman, että hän muuttuu mieheksi. Kielikuva särähtää silti korvaan. Kieli ja tavat puhua ylläpitävät kulttuurisia käsityksiä ja vaikuttavat siihen, miten näemme maailman ja arvotamme toimintaa. Kuvaako sanonta munien kasvattamisesta sitä, että ravintola on miesten maailma, jonne naiset voivat kyllä tulla, kunhan he osoittavat pärjäävänsä ja tämä pärjääminen on ainakin peitellysti mielletty tavalla tai toisella miehisiin ominaisuuksiin liittyväksi?

Kirjoittaja on suomalaista ruokakeskustelua mediassa tarkastellut antropologi.